maanantai 9. joulukuuta 2013

Sinivalkoinen

Se on yksi elämäni vessoista,
miksi onkin se mieleen jäänyt.
Ehkä vatsani protestoi paprikasta,
tai olen siel´ muista syistä käynyt.

Seinät oli valkeat kalkista,
ja kaakelit sinetyt.
Vihreä saippua, kait oliivista,
ja kylmä pesuvesi tuntoni vienyt.

Se on yksi elämäni vessoista,
se löytyy yhä kai Kreetalta.
On se ikuinen muistoni ajasta,
jolloin ketään ei potkittu Nokialta.

Eikä kukaan ollut kuullut et eurosta
vois' ongelma lähtee näilt' saarilta
jotka elää vallan paprikasta
ja vähän nyhtäen turistilta.

Seinät oli valkeat kalkista
ja kaakelit sinetyt.
Samaa voimme sanoa myös Suomesta,
joka syyttelyn lopetti kai nyt.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kaamos

Ulkopuoliset kysyvät,
miten voin elää kanssasi.

Oikeastaan en eläkään,
tulet vain vieraakseni vähää ennen
kuin kuulen vanhahtavan äänen radiosta:
"Tule jouluvieraaksemme."

Kanssasi ei ole hullumpaa.
Et vaadi minulta muuta kuin suostumusta
tummanpuhuvaan syleilyysi.

Et lävistä sydäntäni valomiekalla,
tai pakota katsomaan,
kun teet niin toisille.

Olet vieras varjoista
ja hellyytesi vielä varjoihin jää.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Katoavista kyyhkysistä

Blogi on viettänyt pientä hiljaiseloa. Olen ollut keuhkoputkentulehduksessa noin kuukauden päivät, mikä on imenyt aivan kaikki mehut. Yskiessä meni paitsi syyslomaviikko, myös melkein kaksi viikkoa sairaslomalla. Onneksi bloggaus on harrastus, jossa voi asettaa omat tavoitteensa ja johon on helppo palata tauon jälkeen takaisin.

Mutta ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Sohvalla puolikuntoisena maatessani olen lukenut suomalaista kirjallisuutta. Pitkän prokrastinaation jälkeen tartuin mm. Sofi Oksasen teokseen Kun kyyhkyset katosivat.

Kirja yllätti minut positiivisesti. Moni on nimittäin kommentoinut Oksasen uusimman romaanin olevan pettymys. Täytyy tunnustaa, että en itsekään siitä ihan niin paljon pitänyt kuin aiemmista. Oma henkilökohtainen suosikkini on Stalinin lehmät.

Suurin ongelmani teoksen suhteen on se, että välillä minulle jää epäselväksi, kuka puhuu ja keitää kohtauksessa esiintyvät henkilöt ovat. Henkilöitä ei missään vaiheessa esitellä selkeästi, ja ainakin minulle selvisi vain pala palalta heidän nimensä ja roolinsa. Matkan varrella ehdin uonhtaa moneen kertaan, kuka kukin on. Sekoaisin myös vuosikymmenten suhteen, jos lukijaa ei helpotettaisi siten, että jokaisen luvun alussa on vuosiluku. Tämä auttoi hahmottamista huomattavasti.

Pienestä ilmassa leijumisesta huolimatta pidin "Kyyhkysistä". Ehkä omat kokemukseni arkistoista ja ennen kuulemattomien tariniden kaivelusta aiheuttivat voimakkaan samaistumiskokemuksen. Myös itse aihe, Viron historia sekä kylmän sodan ja toisen maailmansodan aikainen Eurooppa, ovat kiinnostukseni kohteita, joten tästäkin syystä luin kirjaa aivan ilokseni. Siitä, miten saksalaismiehitys oli monille virolaisille hyvä uutinen, on käsittääkseni kirjoitettu aika vähän.

Nyt on aika tuoda myös tällaisia tarinoita esille, sillä toisesta maailmansodasta alkaa olla jo niin pitkä aika, että meillä eurooppalaisilla pitää olla ymmärrystä erilaisille tarinoille tuosta ajasta. Jokainen tarkastelee samaa sotaa hieman eri näkökulmasta, se merkitsi eri kansoille ja eri yksilöille aivan erilaisia asioita. Olen hyvilläni siitä, että Oksanen on tarttunut asiaan ja kirjoittaa tästä aiheesta anteeksi pyytelemättä tai selittelemättä - se on myös meidän pienten kansojen oikeus!

Romaanissa on myös hieman thrillerimäisiä piirteitä, erityisesti siinä, kun yksi päähenkilöistä pääsee sisälle huippusalaisiin arkistoihin. Kliseisiin ei kuitenkaan sorruta eikä romaani kannattele itseään thrllerimäisillä piirteillään, vaan se on itse tarina ja konteksti, jotka luovat jännitteen ja kiinnostavuuden. Toisin kuin monet muut lukijat, minä en häiriinny dekkari- tai thrillerityylistä ns. vakavammassakaan kaunokirjallisuudessa.

Suosittelisinko romaania Kuin kyyhkyset katosivat? Kyllä suosittelen. Se vaatii hieman aivoityötä juonessa kiinni pysyäkseen. Saattaa olla, että joutuu taustoittamaan romaanin kuvaamaa historiallista aikakautta lukemalla aiheesta tehtyä tutkimusta. Jos Viron historia on aivan tuntematonta lukijalle, monikaan asia ei avaudu. Verrattuna esimerkiksi Puhdistukseen tämä romaani ei selitä itse itseään. Kokeneelle lukijalle tämän ei pitäisi silti olla mikään ongelma. Kehotan siis sietämään pientä kärryiltä putoamista ja lukemaan vain eteenpäin, tarina kyllä kantaa.

Tästä huolimatta toivoisin, että Oksasella jatkossa olisi mahdollisuus käyttää työajastaan enemmän kuin 20 % itse kirjoittamiseen. Hän itse on nimittäin todennut, että 80 % ajasta menee kaikkeen muuhun. Pienellä lisätyöstämisellä hyvästä romaanista olisi tullut loistava!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Aavistus

Sinulla oli vastaus kaikkeen
ja ne mittojesi mukaan tehdyt
pitkät hanskat.

Tunsit sanat,
taisit synonyymitkin.
Aina käsissäsi ne pitkät hanskat.

Vasta myöhään ymmärsin,
mitä aavistin.
Viiltoarvet,
joita peittivät ne pitkät hanskat.


http://runotorstai2.wordpress.com/2013/10/03/297-haaste/

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Pisarat

Kun sade hakkaa peltikattoa,
muistan aina
elämäni metsän keskellä.

Oli Manta-myrsky,
lehtikuuset vain taipuivat.
Nukuin isän ja äidin kanssa,
tai luin Aku Ankkaa.

Koulukaverin kotoa meni sähköt
moneksi päiväksi.

Nyt eivät sateen hakatessa
puut enää huoju.
Vaahterakin kaadettin.

Eikä tukiasunto naapuritontilla kaadu
uuteen Manta-myrskyyn,
kun ei se kaatunut nimbyilyynkään.

Kun sade hakkaa peltikattoa,
enkä taaskaan saa unta,
mietin pisaroita lehtikuusen ohuissa oksissa,
jotka aamulla putosivat naamalleni
kuin kadotetut helmet.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/09/26/296-haaste/

maanantai 9. syyskuuta 2013

Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita (tehtävä 5.2.)

Tässä blogikirjoituksessa tulen kertomaan hiukan tutkimuksestani. Tämä on paitsi some-kurssin harjoitustehtävä, myös siksi hyödyllinen postaus, että en ole koskaan ennen muuta kuin sivunnut vähän tutkimusaihettani blogeissani. Kommentit ovat tervetulleita niin kurssilaisilta kuin muiltakin potentiaalisilta lukijoilta. :)

Olen kirjoittamisen oppiaineen tohtorikoulutettava taiteiden ja kulttuurin laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Tutkimukseni työnimi on Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita.

Sain tutkimusmateriaalini, tšekkiläisen perheen kirjeenvaihdon, haltuuni, kun olin Erasmus-vaihdossa Literární akademie Josefa Škvoreckéhossa, Prahassa, keväällä 2011. Yksi opettajani siellä tiesi, että olin kiinnostunut sota-ajan narraatioista ja antoi minulle talonsa kellarista löytämänsä vanhan kirjeenvaihdon. Vaikka mielenpäällä oli jo ajatus jatko-opinnoissa, en tuossa vaiheessa vielä ymmärtänyt, että tässä olisi minulle sopiva materiaali.Suomeen palattuani tutustuin kirjeisiin tarkemmin ja ymmärsin, että olen erittäin ainutlaatuisen ja melko harvinaisen materiaalin äärellä, ja se ansaitsee tulla tutkituksi. Olin ja olen aiheesta erittäin innostunut ja samalla koen myös vastuuta ja velvoitetta tuota vuosikymmenet säilynyttä kirjeenvaihtoa kohtaan. Se on paitsi olennainen osa yhden perheen historiaa, myös pala Tšekin kansallista historiaa.

Kirjeenvaihto sijoittuu vuosille 1900-1968, joten se kattaa ajanjakson Itävalta-Unkarin provinssista itsenäiseksi Tšekkoslovakiaksi  ja toisen maailmansodan kautta sosialistiseksi Tšekkoslovakian kansantasavallaksi. Viimeinen kirje on kesältä 1968, ajalta juuri ennen surullisenkuuluisaa miehitystä.


Lähestyn materiaalia narratiivisen tutkimuksen menetelmällä. Metodi sopii tutkimukseeni, sillä materiaalini vaatii tulkintaa ja sieltä löytyy useita loogisia kertomuksia, joissa on alku- keskikohta ja loppu. Toisaalta tutkimani kirjeenvaihto sisältää myös useita postmodernistisia, fragmentaarisia ja avoimiksi jääviä tarinoita, jotka vaillinaisinakin antavat tietoa kirjoittajistaan sekä ajasta jossa ne on kirjoitettu. Narratiivinen tutkimusote mahdollistaa sekä henkilö- että kansallisen historian tasolla olevien kertomusten löytämisen aineistosta ja niiden analysoimisen. Tällaisia narraatioita ovat esimerkiksi:
-          arvojen muutos ja niiden jäsentyminen henkilöiden elämässä
-          vastoinkäymisten ja onnistumisen suhde
-          suhteet toisiin ihmisiin ja heihin asetetut toiveet.

Yhdeksi mahdolliseksi rinnakkaismateriaaliksi ja -tutkimukseksi ovat nousseet kirjailija ja presidentti Václav Havelin vankilakirjeet vaimolleen Olgalle (Václav Havel: Letters to Olga, 1984) sekä niihin liittyvä tutkimus. Havelin kirjeet tuovat esille erityisesti näkökulmia sensuurin alla kirjoittamiseen ja itsensä ilmaisemiseen. Havel-tutkimus ylipäänsä antaa minulle tutkijana mielenkiintoista taustatietoa Tšekinmaan kulttuurista ja politiikasta. 

Kirjeenvaihto on yksi egodokumentin lajityyppi. Egodokumentteihin kuuluvat kirjalliset menneisyyden lähteet, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään. Kirjeiden lisäksi näitä ovat esimerkiksi päiväkirjat, muistikirjat ja matkakertomukset. Kirsi Keravuori  mainitsee artikkelissaan Itseoppineet ihmiset kirjeenkirjoittajina – Perhekirjeenvaihtoa 1860-luvun saaristossa, että egodokumenttien avulla voidaan tutkia aikaisemmin historiantutkimuksen ulkopuolelle jääneiden ryhmien elämää ja ajattelutapoja,  ainutkertaista yksilöä historiallisena toimijana sekä kirjoittamisen kulttuuria ja kertomisen tapoja. 

Tutkimukseni lähestyy lajityypiltään päiväkirjatutkimusta, kuten Nina Sääskilahden väitöskirjatutkimusta Ajan partaalla – omalämäkerrallinen aika, päiväkirja ja muistin kulttuuri (2011). Kirjeet ovat toki teksteinä erilaisia, sillä ne kirjoitetaan toisille, päiväkirja itselle, mutta ne ovat yhtä kaikki omaelämäkerrallisia tekstejä. Niiden kautta tulee esiin kulttuurisia ja kulttuurihistoriallisia kysymyksiä, kuten miten kirjeiden kirjoittajat jäsentävät paikkaansa ajassa ja mitä erityistä kontekstiin ja aikaan sidottua ne ilmaisevat. Kuten Sääskilahden, myös minun tutkimuksessani keskeisiä käsitteitä ovat kertojaminä suhteessa henkilöön itseensä sekä kirjoittamisen aika suhteessa lukemisen aikaan. Liisa Enwald kirjoittaa esseessään Kirjeen paljastavat naamiot, että kirjettä voidaan pitää naamioituna päiväkirjana, sillä se luo etäisyyttä omiin ajatuksiin viilentäen ja kirkastaen niitä.

Teen tutkimustani yhteistyössä Literární akademie Josefa Škvoreckéhon kanssa. Yksi ohjaajistani on kyseisestä akatemiasta, ja käyn Prahassa säännöllisesti ohjaajatapaamisissa, opiskelemassa kieltä sekä haastattelu- ja arkistokäynneillä. 

Tutkimuksen ohessa kirjoitan samasta kirjemateriaalista historiallista romaania, joka tulee osaksi jatkotutkintoani. Erityisesti tähän luovaan prosessiin saan ohjausta Literární akademiesta. Samoin he tukevat minua tiedonhaussa ja kulttuurintuntemukseen liittyvissä kysymyksissä.

Tässä vaiheessa minulla ei olekaan muuta raportoitavaa, tai sellaista kerrottavaa, mitä haluaisin blogissani kirjoittaa. Saattaa kuitenkin olla, että palaan asiaan myöhemmin, kun tuntuu siltä, että voisi jotakin kaikelle kansalle kirjoittaa. :)

torstai 5. syyskuuta 2013

Oman osaamisen jakaminen (tehtävä 5.1.)

Päätin valita bloggausvaihtoehdon, koska olen viime aikoina opetellut niin paljon uutta tekniikan saralla, etteivät aivoni ota vastaan nyt yhtään mitään. Tein nimittäin juuri sellaisen aluevaltauksen, että latasin puhelimeeni sovellusen, joka opettaa minulle 10 tšekin sanaa päivässä. Mitäpä siitä, että kielididaktisten tutkimusten mukaan ihminen voi oppia korkeintaan 2 sanaa päivässä aktiiviseen käyttöön, ei kannata antaa tosiasioiden sotkea innostusta, kun juuri on saanut uuden leikkikalun.

 Kirjoittaminen on sentään tuttua ja helppoa, tekstiä syntyy minulta lähes aina vaivattomasti. Tässä on ehkä vahvin osaamisalueeni, jota voisin muille jakaa. Voin yrittää neuvoa ja tsempata kirjoittamisessa, lukea ja vinkata, miten tekstiä voisi saada paremmaksi.

Toinen osaamisalueeni on arkistoissa toimiminen. Jos joku sattuisi tarvitsemaan apua siihen, miten hakea ehkä vähän epäkonventionaalisestikin tietoa, voisin ideoida sitä hänen kanssaan. Myös Tšekin tasavallan arkistokäytänteet ovat tulleet minulle tutuiksi - kaikkine kafkamaisine mausteineen.

Olen myös aika hyvä verkostoituja. Joku on joskus sanonut minua tässä suhteessa hieman epäsuomalaiseksi "tapaukseksi". En kuitenkaan verkostoidu pelkän verkostoitumisen vuoksi, vaan menen aina asia edellä. Kutsuilla ja tapaamisissa saatan hyvinkin vetäytyä tarkkailijan rooliin, mutta jos minulla on jollekulle läsnäolijalle asiaa, yleensä keksin keinon mennä hänen puheilleen.

Kolmas vahvuuteni on kielten nopea omaksuminen. Sanotaanko, että tarveperusteinen sellainen. Tšekkiäkin olen oppinut aina sitä mukaa kuin sitä tarvitsen. Kaikki kielten osa-alueet eivät ole tasavahvoja, mutta pärjään jo varsin mukavasti niiden tekstien kanssa, joita luen. Ja kaikki keinot otan toki käyttöön, kuten nyt tämän puhelinsovelluksen juuri äsken. Uskoisin voivani vinkata muitakin tälle kieltenoppimisen kiehtovalle tielle.

Nämä osaamiset eivät ole vielä kovinkaan tieteellisiä. Olen juuri aloittamassa prosessia, jossa rajaan tutkimusmateriaalini ja alan miettiä, mikä metodi olisi juuri jetsulleen paras. Aineistoni haltuunottaminen on kehittänyt minussa juuri näitä yllä kuvaamiani taitoja. Vuoden päästä, jos minulta kysyttäisiin, olisin varmasti viisaami ja osaamiseni olisi kehittynyt tutkijamaisemmaksi. Kuitenkin puolustan näitä osaamisalueitani myös, ne ovat tutkijan työkaluja, joita kaikki tarvitsevat. Enää minun tarvitseekin vain tuottaa näillä työkaluilla laadukas sisältö. :)

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Verkostojen muodostaminen (tehtävä 4.1)

1. Tavoitteet

Haluaisin olla läsnä sosiaalisessa mediassa lähinnä kahdesta syystä:

1) Tiedottaakseni omasta tutkimuksestani
2) Seuratakseni alan keskustelua

2. Itselleni mahdollisesti sopiva palvelu

Olen tällä hetkellä kahden vaiheilla. Teen kirjetutkimusta (olen kirjoittamisen tutkimuksen tohtorikoulutettava) ja tässä ovat keskeisiä sekä kirjeiden kertomat tarinat että henkilöt, jotka kirjeitä ovat lähettäneet. Jo noin vuosi sitten sain vinkin, että tutkimuksen ja myös samalla syntyvän historiallisen romaanin syntyprosessin tiedottamiseen voisi käyttää Facebookia.

Nyt tämän kurssin aikana olen ruvennut jopa miettimään, olisiko Twitteri myös harkitseminsen arvoinen media. En ole koskaan käyttänyt Twitteriä, joten en tiedä, miten tiivistä aktiivisuutta se vaatisi. Monet käyttäjät näyttäisivät twiittailevan aika usein.

3. Toiminnan suunnittelua

Ihanteellista olisi, jos voisin luoda mahdollisimman kiinnostavan profiilin tutkimushankkeelleni. Toivoisin saavani siihen narratiivisen otteen, se voisi toimia jonkinlaisena paralleeliteoksena varsinaiselle työlleni. Voisin käyttää kuvia, sitaatteja, omia ajatuksiani matkan varrelta, tietysti myös ns. kovaa dataa, eli tuloksia ja tietoa hankkeen etenemisestä

Myös henkilöille ja henkilöhahmoille voisi antaa oman äänensä, jotta ne tulisivat potentiaalisille lukijoille ja tutkimuksestani kiinnostuneille tutuiksi jo vähän etukäteen. Tämä vaatiikin jo hiukan enemmän työtä kuin mitä yhden syksyn aikana ehtii tehdä. Olen tällä viikolla asiaa pohtinut ja miettinyt, että siinä vaiheessa, kun tutkimus on siirtyyt keskivaiheeseen ja/tai romaanikäsikirjoituksesta on ensimmäinen versio kirjoitettuna, voisin alkaa luoda hahmoista versioita sosiaaliseen mediaan.

Suunnittelutyöstä, vaikkakin tällä hetkellä vasta pään sisällä ja kirjoitusprosessin kautta tapahtuvassa, on paljonkin hyötyä. Suunnitteleminen on saanut minut miettimään tutkimuksen aikataulua ja sitä, voisinko jo piankin vain lähteä rohkeasti mukaan omaa osaamista jakamaan. Olenhan sentään kirjoittanut yhden artikkelin ja toista olen juuri työstämässä, ehkä niistä voisi tavalla tai toisella lähteä matkaan. Juuri tällä hetkellä vain minulla on prosessi käynnissä, harkitsen ja mietin näitä asioita, etsin suuntaa enkä yhtään tiedä, mihin suuntaan kompassineula kääntyy.

 

 

maanantai 26. elokuuta 2013

Sosiaalisen median kategoriat (tehtävä 2.2.)

Tässä tehtävässä pitäisi käydä vähän läpi, mitkä sosiaalisen median kategoriat ovat itselle tuttuja. Omalta kohdaltani nämä on nopeasti listattu:

Linkedin
- olen mukana, yritän pitää profiilia ajan tasalla
- osallistun jonkin verran kirjoittajien keskustelufoorumeille, tässä pitäisikin taas vähän aktivoitua, jos vain olisi aikaa
- olen verkostoitunut tätä kautta muiden kirjoittavien ihmisten kanssa.

Blogger
- kirjoitan kahta blogia, joista tämä on toinen ja Praha-blogi toinen, tämä on kirjoittamisblogi ja Praha-blogi liittyy enemmän sitten opiskeluuni ja tutkimukseeni
- pyrin säännöllisiin päivityksiin, jotta blogit pysyisivät elossa.

Facebook
- liityin siksi, että monen asian hoitaminen tätä kautta helpompaa
- yhteydet maailmalla olevien ystävien kanssa tätä kautta helpompia
- omalle tutkimusprojektilleni oma Facebook-sivusto kyllä houkuttaisi, mutta jokin pidättelee tässä vaiheessa.

Youtube
- katselen videoita, en osallistu
- joskus olen harkinnut omien videoiden tekemistä, lähinnä opetustyön puitteissa, en niinkään tutkimuksen, mutta tämä on jäänyt vain idean asteelle.

Skype
- käytän yhteydenpitoon yksityisesti, sillä ystäväpiiri on niin hajallaan maailmalla
- hyödynnän myös tiedonhaussa, sillä puhelinsoitot Skypen kautta edullisempia, erityisesti, jos joudun soittamaan ulkomaille.

maanantai 19. elokuuta 2013

Työminä ja yksityinen minä sosiaalisessa mediassa (tehtävä 2.1.)

Koska teen väitöskirjaani työn ohessa, rajaan vastaukseni koskemaan vain tutkimustyötä. Leipätyöhön liittyisi vielä omia kysymyksiään sosiaalisen median suhteen, mutta olen päättänyt jättää ne nyt tämän tehtävävastauksen ulkopuolelle.

Olen vasta niin vihreä tutkija, etten juuri pystyisi asiantuntemustani jakamaan sosiaalisessa mediassa vielä tässä vaiheessa. Olen kirjoittamisen tutkija, joten mahdollisuudet siihen tietysti olisivat moninaiset ja edellytyksetkin pitäisi löytyä, kun kerran olen kyseiseen oppiaineeseen opiskelemaankin päässyt. :) Tällä hetkellä mielessä vain pyörii, että mitä sitten jakaisin, jos jakaisin - siksi en jaakaan vielä mitään. Täytyy tunnustaa, että kynnys siihen on kova, sillä pelkään hiukan sitäkin, että tilanne karkaa käsistä. Miten suhtaudun nettihäiriköihin? Onko minulla aikaa olla läsnä seuraajien kanssa? Sitähän sosiaalisessa mediassa edellytetään.

Lisäksi tuntuu, että sosiaalisessa mediassa antaa palan itsestään koko maailmalle. Tällainen rajatusta aiheesta bloggaaminen ja omien kaunokirjallisten kokeilujen jakaminen blogissa eivät tunnu suurelta palalta. Olen kuitenkin huomannut, että tutkimukseni on osa minua, oten sen hyvin henkilökohtaisesti. Jaksaisinko olla muiden riepoteltavana sen suhteen? Olisiko se viisasta nyt, kun kaikki on vielä aivan alussa? Syntyykö some-keskustelusta hedelmällistä ajatustenvaihtoa, joka vie tutkimusta eteenpäin, vai muodostuuko se pelkäksi aikavarkaaksi ja murheen kryyniksi? Aivan erilaiset tunnelmat olisivat siinä tapauksessa, jos tutkimus olisi valmistai edes loppusuoralla. Vai olisivatko? Ovatko nämä pikemminkin luonnekysymyksiä?

Voisin kuitenkin varovaisesti kokeilla astumista someen tutkijan ominaisuudessa. Tai ehkä esimerkiksi tämä kurssibloggaaminen on jo sitä. Myös Praha-blogini (www.prahankevaassa.blogspot.com) sivuaa toisinaan tutkimustyötäni. Nämä pienet kokeilut ovat olleet ihan onnistuneita, joten täytynee miettiä, mikä olisi seuraava askel, milloin sen ottaisin ja miten. Haluan kuitenkin ottaa jokaisen askeleen niin, että se tuntuu luontevalta ja hyvältä.

Sen tiedän, että tutkimusaineistoni, kirjeenvaihto vuosilta 1900-68, herättää laajaa mielenkiintoa. Olisin voinut tehdä sille jo aikoja sitten esimerkiksi Facebook-profiilin, mutta joku vaan hannaa tässä vaiheessa vastaan. Jostakin syystä nyt kun kirjoittelen näitä ajatuksiani auki tähän blogiin, huomaan, että alan harkita asiaa uudestaan. Katsotaan nyt kuitenkin, ei pidä mennä hätiköimään näissä some-asioissa. :)


perjantai 16. elokuuta 2013

Minä viestijänä (tehtävä 1.2.)

Päätin käyttää tätä jo valmista blogia kurssitehtävien julkaisuun. Kurssin nimi on "Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi". Viime tipassa olen näköjään liikkeellä ensimmäisen tehtävän suhteen, mutta tässä se nyt kuitenkin on.

Näkisin parhaiksi puolikseni viestijänä suoruuden ja selväsanaisuuden. Yleensä mielipiteeni tulee selväksi, jos sen ilmaisen. Pyrin myös havainnollistamaan viestiäni ja muotoilemaan sen siten, että se jäisi mieleen. Käytän jotakin mielenkiintoista yksityiskohtaa, kuvaa tai omapäräistä sanavalintaa. Useimmiten pystyn myös pitämään kuuntelemisen ja puhumisen balanssissa, mutta toisiaan sorrun ehkä liikaa puhumisen puolelle ja joskus jätän puheen vain toisten huoleksi, jos en syystä tai toisesta keksi mitään järkevää sanottavaa.

Huonoin puoleni viestijänä on taipumukseni omata voimakkaita mielipiteitä ja joskus provosoida ihan tahallaan. Vaikka useimmiten yritänkin ymmärtää toista osapuolta, on tilanteita, jolloin itselläni on asiasta niin vahva mielipide, että  vasta yön yli nukuttuani tajuan, mikä toisen pointti olikaan. Toisinaan minun on myös vaikea antaa periksi, vaikka huomaan, ettei toinenkaan osapuoli pakita yhtään. Tätä ominaisuutta olen pyrkinyt kehittämään niin, että mietin etukäteen, mikä asia on niin luovuttamaton, etten siitä tingi ja valmistaudun tinkimään kaikesta muusta.

Sosiaalisessa mediassa ominaisuuksistani lienee pääasiassa etua, sillä kirjoitan mielelläni ja sosiaalisessa mediassa vahvoista mielipiteistä on hyötyä. Haluaisin kehittyä ehkä vielä kiinnostavammaksi ja omaperäisemmäksi viestijäksi, mutta en tiedä, onko sosiaalinen media juuri se areena, jolla haluan näitä ominaisuuksiani kehittää.

Tutkimuksen tiimoilta toki voisin jotakin sosiaalisen median projektia viritelläkin, mutta työni on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, etten sitä mielelläni avaisi koko maailmalle. Olen siis kirjoitamisen tutkija ja tutkin kirjeenvaihtoa. Kirjoitan myös historiallista romaania samasta aineistosta. Minulle on ehdotettu, että tekisin tälle projektille Facebook-profiilin, mutta ainakin tässä vaiheessa ajatus tuntuu vähän vieraalta. Myönnän, että se on kehittämisen arvoinen, mutta kirjoittaminen on niin herkkä prosessi, että pelkään sen karkaavan käsistä, jos siihen pääsee härkkimään kuka tahansa netin kauta.

Näihin asioihin palaan varmasti vielä pohdinnoissani sitä mukaa kuin tutkimukseni edistyy.

Seuraavaksi komementoisin omakohtaisesti muutamia väitteitä suomalaisista viestijänä.
1. Asia- ja tehtäväkeskeisyys, faktoihin perustuva kommunikaatio 
Tämä on minulle viestinnässä tärkeä arvo. Menen aina "asia edellä". Tietysti on makuasia, mikä on faktoihin perustuvaa ja mikä ei, moni mainostajakin väittää käyttävänsä pelkkiä faktoja. Väittäisin silti, että minua ei ole ihan helppo hämätä pelkillä mielikuvilla, jos niiden takana on bluffia enkä itsekään pyri bluffaamaan muita. Ennemmin sanon, etten tästä asiasta tiedä, joten en voi sitä myöskään kommentoida.
2. Viestinnältä odotetaan suoruutta ja rehellisyyttä
Tässäkin asiassa olen "suomalaisten linjoilla". Toisaalta viestintä voisi silti olla sujuvaa, kielellisesti elävää, vaikka se onkin suoraa ja rehellistä. Harvasanaisuus  ja jäykkyys eivät takaa yhtään mitään, vaikka niitä usein jämerän ihmisen merkkinä pidetäänkin.
3. Tiedonhankinnassa suositaan virallisia kanavia
 Minulle luontevampaa on löytää joku kontakti, jonka kautta hankkia tietoa. Saatan toki kokeilla virallistakin kanavaa, mutta niin usein edessä on uuvuttava byrokratia, joten helpompaa on toimia sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee. Itse asiat haluan tietysti hoitaa virallista reittiä, mutta vihjeet siitä, miten se tapahtuu, tulevat verkostoista. Tässä ehkä lukemattomat retket keskieurooppalaisiin arkistoihin ovat opettaneet kantapään kautta sen helpomman tavan toimia.
4. Hiljaisuuden arvostus
Arvostan mahdollisuutta hiljaisuuteen, mutta joskus hiljaisuutta on vaikea tulkita.Kyteekö sen takana jokin vuosikymmenten kauna vai ovatko kaikki vain niin tyytyväisiä, ettei tarvitse sanoa mitään?
5. Puheenmäärän sijasta arvostetaan puheen laatua
Useimmiten samaa mieltä, mutta tunnelman keventäjiäkin tarvitaan. Jos juttu ei muuten luista, jostakinhan se on aloitettava. Jopa itsestäänselvä fraasi voi joskus avata keskustelun. Viime kesänä olin tekemässä tutkimushaastattelua Prahassa ja olin ventovieraiden ihmisten ympäröimänä, eikä aluksi kukaan oikein osannut sanoa mitään. Lopulta yksi vanha herra avasi suunsa ja sanoi: "So, you come from the country of thousands of lakes?" Siitä se keskustelu lähtikin käyntiin.
6. Harmonian säilyttäminen ryhmässä
En tiedä, tarkoitetaanko harmonialla samaa kuin mukavaa fiilistä. Ehkä ei. Mielestäni ei tarvitse olla harmonista, mutta kaikilla pitää olla kivaa. Voi olla erimielisyyttä ja koviakin keskusteluja, kunhan kunnioitus säilyy. 
7. Suositaan pitkiä toisen puheenvuoroista irrallisia monologeja 
Nämä pyrin mahdollisuuksien mukaan katkaisemaan. Siksi ehkä onkin luontevaa päättä tämänkertainen blogitekstini juuri tähän. :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Miltä mies tuoksui?

Tällä viikolla olen raapustellut Aurajoen rannassa tekstiä tuoksuista. Nainen tuoksuu valkoiselle ruusulle, tai ainakin sennimiselle hajuvedelle. En mahda sille mitään, mutta yksi ihanimmista hajuvesistä mitä minulla on koskaan ollut, on ostettu juuri hajonneesta Neuvostoliitosta, Pietarista tarkemmin sanoen, ja sen nimi oli "Valkoinen ruusu". Ja minun naiseni tuoksuu nyt siltä myös, sille ei mahda nyt yhtään mitään.

Mutta miltä tuoksui mies? Nuori mies, maanmittaaja? Paitsi tietysti vähän maalle ja mullalle sekä hielle, ulkoilmalle ja vaatteilleen. Mutta miltä hän tuoksui pyhänä? Jotenkin tuntuu hirveän nololta ruveta tällaisia tiedustelemaan, vaikka asiantuntijoita tietysti on, joilta kysyä. :) Sitä paitsi tuo nainenkin pitäisi saada tuoksumaan vähän jollekin muullekin kuin sille valkoiselle ruusulle.

Tarttuiko mieheen kenties näiden kukkien tuoksu maanmittausreissullaan?



sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Täti kuin muslimiksi puettu

Viime viikolla olin yhtenä iltapäivänä kahvilassa. Minulla oli vihko mukana, sillä olin päättänyt kirjoittaa vähän vapaasti assosioiden. Kerrankin lykästi, sillä paikalle saapui mielenkiintoinen naisihminen Hänellä oli päässään huivi, joka on taiteltu samaan tapaan kuin monilla musliminaisilla. Lisäksi hänellä oli pitkä, vaaleanruskea takki. Jos kaulassa ei olisi isoa ristiä, olisin pitänyt häntä ilman muuta muslimikäännynnäisenä.

En ollut koskaan kuullut tuon naisen puhuvan, huomasin, että hänellä on erittäin kaunis ääni ääni, sointuva ja miellyttävä. Joku soitti hänelle ja hän puhui puhelimeen hyvin ammatiimaisen oloisesti työasioita. Jos vain kuunteli, kuvitteli puhujan olevan trendikkäästi pukeutunut bisnesnainen.

Lisäksi hän puhui erittäin kauniisti kahvilan henkilökunnalle, kehui heidän tuotteitaan ja hyvää työtä, mitä he tekevät. Kiitti ja tervehti mennen tullen. Minä kirjoitin kynä sauhuten muistiinpanoja. Kukapa ei joskus saattaisi tarvita henkilöhahmoa, jolla on nuorekas ääni, hienot käytöstavat ja pikkuisen marginaalinen asuvalinta?

Olen näin kesällä yrittänyt pitää niitä kuuluisia aamusivuja, mutta menestys on ollut kehnoa. Aamulla ei päähän tule yhtäkään ajatusta. Olen paikkaillut asiaa kirjoittamalla tajunnanvirtaa silloin, kun on aikaa ja aivot toimivat.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Juuri kun päättää pitää taukoa...

Juhannukselta päästin aivoni kesannolle. Järkevä päätös, koska todella tarvitsen nyt vapaata aivotyöstä. Koko kevät meni tekstin kanssa tapellessa, jotenkin ärsyttää vieläkin, miten vaikeaa se oli. Vähän jopa ahdistaa, vaikka palaute olikin hyvää ja rakentavaa siitä, mitä sain aikaan.

No, nyt kun sitten tarkoituksella annan tekstin ja tutkimuksen ja työn ja kaiken muun levätä, niin alkavatkin ideat pulpahdella pintaan. Niitä saa sitten raapustella muistiin, että tietää, mistä syksyllä taas aloitella. Kai tämä on tyypillistä, että kun päästää irti, antaa samalla luvan ajatuksilleen nousta lentoon.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kerrankin osa ajatuksista kasassa

Prahan helle ilmeisesti oikeasti sulatti päätäni sen verran, etten muistanut tänne kirjoittaa mitään omista kirjoitusfiiliksistäni vähään aikaan. No, yritetäänpä korjata se.

Olen edennyt kässärissäni lukuihin 2 ja 3, jotka ovat ohjaajien mielestä parempia kuin 1. Johtuu tietysti siitä, että olen päässyt vauhtiin, hahmot myös elävät kuulemma lukijan mielikuvituksessa ja herättävät mielenkiinnon. Hyvä tämä. Paljon on vielä työtä,  9 lukua kirjoittamatta ja tämä on vasta ensimmäinen kierros, sitten alkaa se hiominen. Tässä kohtaa kirjoitan vielä itseänikin tarinaan sisälle, joten katsoo nyt, mitä tästä tulee. Ettei käy niin kuin sadussa Hiiri kissalle räätälinä...

Vaikka paljon on vielä ratkaisemattomia kysymyksiä ja tiedonhaku sen kun jatkuu, jotta saan materiaalia, josta tarinaa punoa, niin nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että tällä on mahdollisuudet valmistuakin joskus.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lapsuusmuisto ja sekavan sepustuksen turmio

Alkuun pientä valitusta kirjoittamisesta yleensä:

En ymmärrä, miten minulla onkin ollut niin kauhean pahat keskittymisongelmat viime viikkoina. Ok, olen ollut väsynyt ja stressaantunut, mutta ei se nyt ennenkään ole kirjoittamista haitannut. :) Eipä tässä kai muuten niin väliksi olisi, mutta kun piti taas Prahaan saada tekstiä aikaan professori Novotnýlle ja Bradille, joka on amerikkalainen mentorini niinikään Tšekinmaalla.

Kirjoittelin sitten pitkin kevättä mitä kirjoittelin, lopputulos on 2 keskeneräistä lukua (noin 30 sivua yhteensä), joista puuttuu välistä sitä sun tätä ja monesta kohtaa myös se ns. kantava ajatus. Sitten proffa laittaakin viestiä, että hyvä olisi, jos ehtisit lähettämään tekstin viimeistään torstaina, kun hän lähtee netittömälle mökilleen viikoksi ja lukee aikaansaannokseni siellä. Olin suunnitellut kirjoittavani parhaan kykyni mukaan ja vähän edes muokkaavani tuotostani lauantaihin asti, mutta tässä tulikin sitten vähän kiire... Paikkailin mitä pystyin ja jätin toistaiseksi pois kaikista keskeneräisimpiä viritelmiäni sieltä välistä. Suhteellisen hyvillä mielin lähetin luvut proffalle myöhään illalla.

Seuraavana aamuna sitten katselin 3. lukua sillä mielellä, että eihän tämä nyt niin kauhea ollutkaan mitä muistelin, kunnes... Päästyäni luvun loppuun huomasin, että sinne olikin jäänyt sellainen... no, sanotaanko että vähän aistillisempi (tai sellaiseksi tarkoitettu ja yritetty) kohtaus, joka on pahemman kerran kesken. Minun ei ollut tarkoitus sitä sinne jättää, koska sitä piti vähän hioa ja fundeerata ihan omassa päässä ensin. En ole edes varma, sopiiko ko. kohtaus tuohon lukuun. Arvatkaapa hävettääkö nyt... Ja se on tietysti luvun lopussa, eli jää tässä vaiheessa lukijalle viimeiseksi mieleen.

Päättelin kuitenkin, että ei tässä mitkään selitykset auta, vaan täytyy jotenkin leuka pystyssä yrittää mennä liki seitenkymppisen hartaan juutalaisen ja USA:n syvästä etelästä olevan omanikäiseni miehen eteen vastaamaan tekosistani...

Mutta nyt siihen runoon.

* * *

 Lapsuusmuisto

Naapureilla salaliitto,
varastivat sipulit
ja puutkin metsistä kantoineen.

Nuoruudessasi itse
Tapio Rautavaara kysyi sinulta,
mitä lauletaan.

Karjalan kannaksella olit syönyt heiniä
selvitäksesi hengissä.

Nyt mietin,
mitä oikeasti tapahtui
monien muurien takana.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/06/06/290-haaste/


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Elämänohje

Jonakin päivänä ymmärrät,
miksi sinua ei voi vetää pulkassa
joka paikkaan.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kaikki käy

Vie vaikka kaikki,
käy silti joskus kylässä.
Niin sanoi Loviisa Hetalle.
Vai sanoiko?
Heta taisi viedä ainakin fiikuksen.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ainoain (Miia ja Tomáš osa 47)

Miia viittasi Tomášia keittiön puolelle. Hän laittoi vedenkeittimen päälle ja katosi itse makuuhuoneen puolelle. Vanhasta täyspuisesta vaatekaapista, jossa vallitsi täysi kaaos, hän kiskaisi päälleen ensimmäisen kesämekon. Ihoa hän taputteli meikkipuuterilla vähän vähemmän kiilteleväksi, hiukset olivat mitkä olivat.

Hän kuuli keittiön puolelta kuinka Tomáš kolisteli astioita, tämä oli jo ryhtynyt teen keittoon. Miia hymyili itselleen peilin kautta kuvitellessaan, miten Tomáš etsi nyt epätoivoisesti teepusseja Miian suuresta purkkirivistöstä. Hän hiipi keittiöön ja löysikin Tomášin puna-valkoraidallinen purnukka kädessään. Pöydälle Tomáš oli levitellyt kasan valokopioituja dokumentteja sekä valokuvia.

- Saanko kysyä, miksi tulit näin yllättäen?
- Koska olet mun ainoain, Tomáš vastasi.

Miia ei ollut varautunut suomenkieliseen vastaukseen, polvia alkoi heikottaa ja hänen täytyi istahtaa.

http://pakinaperjantai.wordpress.com/2013/05/10/pakinaperjantai-335-ainoain/

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Mielikuvitus

Tuntematon nainen kirpputorilla
seuraa minua,
kun leikin käsiraudoilla.

Lasten lelu siis,
pitää kiirehtiä selittämään,
ettei lukijan mielikuvitus laukkaa.
Niissä jopa luki:
Lone Star State.

Tuntematon nainen sanoo,
että oli löytänyt hääyönä pehmustetut käsiraudat
tyynyn alta.

Ei ollut kuulemma silloin kokeillut,
mutta myöhemmin kylläkin.

En osta kirpputorilta mitään,
sain sieltä rahattakin enemmän kuin tarvitsen.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/05/02/85-haaste/

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Herra Tossavainen

Tämän viikon haasteena on monologiruno, vappuaiheinen, Herra Tossavaista saa kuulemma soveltaa. No, kokeillaan.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/04/25/284-haaste/

Tahtoisin kulkea vappuna kontaten,
ryömien
ja välillä puusta puuhun hyppien.

Todellisuudessa kuitenkin istun talon nurkalla
ihmetellen,
miksi piha täyttyy autoista
ja mäki väestä.

Joku tiukka täti papiljotit päässä
sulkee rautaportit,
ja autojen promillenkäryiset kuskit jäävät ulkopuolelle.
He tuijottavat minua luullen ipsomanian iskeneen.

Hyppään portille
ja alas.
Loikin yli mäkien ja nuoret kuohuviinipulloineen osoittlelevat
hiirenkorvien taakse katoavaa pientä olemustani.

Kolmannen mäen takana on pieni kivi, aidan reunassa.
Käperryn sen viereen,
nukun kaupungin väreilyssä.
Aamulla herään punaisten ruusujen alta,
ja hiljaisuus on muutenkin saapumassa.


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Hymiö

Luen tekstiäsi,
Väinö Linna.
En Tuntematonta,
vaan ennen Tuntematonta.

Kustantaja oli lähestynyt kirjeitse
hyläten.

Kirjoitat,
että arka hirvikin turvautuu sarviinsa
hädän hetkellä.

Kustantaja on pitänyt sinua röyhkeänä,
minä taas mietin,
että ehkä hymiöiden aikakaudella olisi toisin.

Luen tekstiäsi,
Väinö Linna.
Katsot olkani yli,
seuraat lukemistani hymyillen.

Ja minä olen iloinen,
ettei sinun aikanasi hymiöitä ollutkaan muualla
kuin kasvoilla.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/04/18/283-haaste/

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Neitoperho (Miia ja Tomáš osa 46)

Mittarinlukijan askeleet kaikuivat käytävällä, Miia istui sohvallaan ja oli juuri lähdössä hakemaan lasillista vettä, kun hän havaitsi lepatusta ikkunassa. Neitoperhonen yritti epätoivoisesti ulos, eikä se keksinyt ikkunanrakoa, vaikka selvästikin aisti tuulen tulevan jostakin. Miia kohottautui polvi-istuntaan kiskaistakseen ikkunan kunnolla auki. Tässä 20-luvun talossa ei ollut erikseen tuuletusikkunaa, vaan koko valtava ruutu piti avata. Usein Miia piti ikkunaa auki yötäpäivää, mutta vain hiukan raollaan, kuten nyt.

Hän tempaisi koko ruudun leveydeltä, mutta neitoperhonen jäi jumiin ruudun väärälle puolelle. Miia nousi seisomaan sohvalle hätistääksen perhosen ulos. Samalla hän vilkaisi pihalle ja näki tutun hahmon kävelemässä pihan poikki hänen ovelleen. Hän hyppäsi alas sohvalta, sulki ikkunan kokonaan ja ryntäsi makuuhuoneeseen.

Oli myöhäistä yrittääkään pukeutua, sillä samassa soi summeri. Sydän kylmänä Miia painoi nappia. Kohta hissivanhus nytkähti liikkeelle. Miia haroi kosteita hiuksiaan ja avasi oven. Neitoperhonen lepatteli nyt eteisessä. Se oli tulla Tomášin silmille, ja tämä sanoi:
- Meillä mailla, Slovakiassa, neitoperhoset tulevat joskus talvella sisälle. Ne talvehtivat kellarissa ja jos päivä on lämmin, ne luulevat, että kevät on jo tullut.

Huomattuaan Miian hölmistyneen ilmeen ja paljaat jalat Tomáš punastui ja vaikeni.

http://pakinaperjantai.wordpress.com

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Turkoosi

Tyttö käy läpi vaatetankoani,
ihastelee turkooseja.
En muista koskaan pitäneeni turkoosista,
mutta muisto ei koskaan muuntele totuuta.

Hän sanoo,
että näillä vaatteilla kelpaa lähteä karjamarkkinoille,
toiselta nimeltään lihatiski,
kolmannelta helluntailaisten juhannusjuhlat.

En tiedä, minne turkoosit katosivat,
kaapissani ei niitä näy.
Eikä muistoissani lihatiskiä,
wc-parakin taakse karanneita kantturoita.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Toivo

Sinun toinen nimesi on Aleksanteri,
isäsi mukaan.

Kuolemasi jälkeen kuulin sinusta kummia,
siksi kirjeesi lojuvat nyt sohvallani.

Elän elämääsi tänä pääsiäisenä,
kun aurinko kuumottaa multakokkareisiin
mutta tekee hangista hyisiä jäätiköitä.

Haluaisin kysyä sinulta yhtä ja toista,
mutta vastaat enää pelkin aavistuksin.




http://runotorstai2.wordpress.com/2013/03/28/279-haaste/

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Mittarinlukija (Miia ja Tomáš osa 45)

Miia kietoi kylpytakkiaan tiukemmin ympärilleen. Vanhasta, sameasta ovisilmästä näkyi vain tummiin vaatteisiin pukeutunut mies. Miia laittoi turvaketjun päälle ja raotti sitten hiukan ovea.

- Mittarinlukija, hyvää iltapäivää.
- Ai se oli tänään.
- Tällä viikolla, tullaan kun ehditään. Ne on nämä vanhat talot, joissa pitää vielä paikan päällä käydä ottamassa lukemat. Teilläkin täällä remontti vielä edessä.

Mies vilkuili ympärilleen ja havaitsi heti, ettei asunnossa tai taloyhtiössä ollut tehty mitään remontteja vuosikymmeniin.

- Ei pääkytkintäkään, ihan uskomatonta, tällaisia harvemmin näkee enää missään!
- Joo, pitää vääntää kaikki sulakkeet irti, jos haluaa sähköt pois koko kämpästä, Miia sanoi.

Mittarinlukija oli painamassa ovea perässään kiinni, kun Miia siirtyi keittiön puolelle mielessään jälkihien aiheuttama nestetankkauksen tarve.

http://pakinaperjantai.wordpress.com/2013/03/22/pakinaperjantai-328-uutistoimittaja/

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Viime tippaan jättämisestä

Minulta pyydettiin jo tammikuussa kontribuutiota antologiaan, johon kootaan Prahassa asuvien, englanniksi kirjoittavien tekstejä. Jonkinlaisena etäprahalaisena minut on kelpuutettu mukaan. Näin maaliskuussa minulla on ihan hirveä kiire, mutta en kehdannut kieltäytyä, sitä paitsi tällainen kyhhäilijä ei joka päivä edes pääse antologiaan.

No, tarkoitus oli kirjoittaa 3 pientä tekstiä Suomesta. Aiheet olivat jo valmiina, samoin luonnostelmat. Milloin on deadline? Tänään. Sainko tekstit valmiiksi? En. Ratkaisu: käänsinpä tuossa yön pimeinä tunteina 11 runoani englanniksi. Toivottavasti niistä edes joku kelpaa.

Nyt on jotenkin hirveä hävetysfiilis, että mitä ihmeen sepustusta sitä tulikin lähetettyä. En olisi itse asiassa tässä hässäkässä edes yrittänyt lähettää tekstejä, ellei niitä olisi minulta moneen kertaan pyydetty ja olin luvannut. Lupaus on lupaus.

Kissaakaan ei kiinnosta hätäisesti kötöstetty runous.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ihmisen paras ystävä

Ihmisen paras ystävä on lähde
jonka yllä metsän puut kuiskuttavat:
"Älä pelkää."

Voi kumartua lähteen ylle
ja nähdä  heijastuksensa,
joka onkin pelkkiä puita
ja auringonsäteitä.

Voi tehdä käsistä kupin
ja luoda renkaita veteen,
juoda.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/03/07/277-haaste/

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Mies ja kissa -haasteen runo

Sinä sunnuntaiaamuna tiikeri olikin kissa,
eikä maailmassa ollut muutenkaan tapahtunut
mitään merkittävää.

Ja unien varjot mustasivat taivaan
hetkeksi,
kunnes ne katosivat lopullisesti.

Jäljelle jäi vain häilyvä muisto
unesta,
jossa hän selitti professorille
uuden tiedon löytyvän
kahdesta koristeellisesta lasista.


http://runotorstai2.wordpress.com/2013/02/28/276-haaste/

tiistai 26. helmikuuta 2013

M. de Sade ja minä

Otinpa iltapäivällä pienet nokoset ja niiden jälkeen, vähän ennen jumppaan lähtöä, kävin vielä s-postejani läpi. Oli tullut pomolta viesti koulutustarjonnasta. Luin sitä hajamielisenä ja yhtäkkiä silmieni edessä seisoi:

It also occurs to my if you read M. de Sade that a novel like Justine where an innocent girl leaves a French Convent and is raped and torutured precisely because of her innocence and virture is a kind of pornographic paradoy of the novel Pamela where goodness, virtue, and industry must surely prevail.

Mitä ihmettä? Miksi pomo kirjoittaa minulle englanniksi? Miksi hän kirjoittaa minulle Markiisi de Sadesta? Siis oikeasti, mitä ihmettä?

Hetken päästä huomasin, että olinkin jo klikannut epähuomiossa seuraavan viestin. Se olikin sitten mentoriltani, jonka tapasin Prahassa viikko sitten. Nauratti niin paljon, ettei meinannut tulla jumppakassin pakkaamisesta mitään. Se, miksi mentori minulle de Sadesta kirjoittaa, jääköön tällä erää arvoitukseksi. :)

Itävaltaunkarilaista muotia esillä Prahassa, kansallismuseossa
 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Eeva-Liisa Mannerin inspiroimana

Runotorstain tekstihaasteena on tällä kertaa Mannerin runo, löytyy tämän linkin takaa:

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/02/21/275-haaste/


Ja sitten itse runoon:

Nukun vintillä ja kirjoitan.
Kevättalven yö terästää
rautasaappaiden kaiun.
Enkä tiedä aloittaisinko
urakan
verestä vai sametista.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nälkä

Urheilija näkee unta
leivästä, jota syötyä ei koskaan
enää tee mieli lisää.

Organisaatio syöttää
potkut saaneille puuroa
toivoen,
että se riittää yhteiskuntavastuusta.

Soppakeittiön jono
Turun torilla
kasvaa ja kasvaa vaan,
eikä entinen kollega,
jota tavallisesti en jaksaisi kuunnella,
katso päin.

Eikä urheilija palaa enää stadionille,
vaikka leipä vain unta olikin.


http://runotorstai2.wordpress.com/2013/02/14/274-haaste/

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Jää


Hyvästi jää
-  jatkuisi kai,
että talvinen sää.
Vaan elää sai
lumipyry tää.

Hyvästi jää.
Sula sai.
Vaan pakkassää
ja lumi kai
pääkallokelin soi.



http://runotorstai2.wordpress.com/2013/02/07/273-haaste/

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Oranssi

Oxford Street suoritetaan päästä päähän
jubileum-viikonloppuna.
Etsitään sinistä mekkoa.
Vettä pirskottuu kasvoihin,
vaikkei sada.
Välillä aurinko näyttäytyy
hikisenkosteassa iltapäivässä.

Suoritteesta tuloksena on
vain oranssi bolero muovikassissa.
Ja reipas kävelylenkki.
Kun pitää sinisestä,
on pakko pitää oranssistakin.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Täysi taulu (Miia ja Tomáš osa 44)


Kotiin tultuaan Miia oli iloinen siitä, ettei ollut ottanut lenkille kännykkää mukaan, sillä kotiin palattuaan hän huomasi, että siihen oli tullut kaksi puhelua, molemmat  tšekkinumeroista. Hän ei viitsinyt ottaa selville, kuka oli soitellut, vaikka hän kaipasikin juttutuokioita Denisan kanssa ja aina on mahdollista, että tämä olisi soittanut juuri sillä välilä kun Miia oli lenkillä.

Endorfiinihöyryissä hän kävi suihkussa ja kietoutui froteiseen kylpytakkiin. Hän avasi olohuoneen suuren ikkunan ja antoi viilenevän alkukesän iltatuulen heilutella vielä vähän kosteita hiuksia. Kaupunki kuulosti kummallisen hiljaiselta, samoin koko talo. Vain naapurirapun Maire kasteli kukkia ja tuijotteli Miiaa. Hänen asuntonsa oli yhtä ylempänä L-kirjaimen muotoisessa talossa, joten asunnosta oli suora näköyhteys Miian olohuoneeseen. Tällä kertaa Miia ei jaksanut vetää verhoja eteen.

Samassa puhelin soi ja vastaamishetkellä Miia jo katui, että vastasi.
- Hei, täällä Matej. Ajattelin puhua niistä lumiveistossuunnitelmista. Pitäisikö minun lähettää sinulle postissa luonnokset, vai tulisinko oikein käymään.
- Kuulepas nyt, Matej, kun minä en ole tästä lumiveistosideasta lainkaan innostunut.
- Mia, tiedätkö mikä on tabula rasa.
- En tiedä, valista minua.
- Se on tyhjä taulu, tunnista sinussa sen vastakkaisen ilmiön...
- Ja sarkasminkin tunnistat varmaan ihan heti.
- Nyt en tajunnut. No, joka tapauksessa, minusta sinä Mia olet täysi taulu, eli et yhtään osaa heittäytyä etkä ottaa pienempiäkään riskejä.

Tämä oli niitä hetkiä kun Miia ei välittänyt tuhlata aikaa tolkuttomiin höpinöihin sekuntiakaan enempää. Hän katkaisi puhelun eikä vastannut, kun Matej muutamaa sekuntia myöhemmin soitti uudestaan. Puhelin soi ja soi, hän ei jaksanut sitä hiljentää.

Sitten soi ovikello.

http://leelia.vuodatus.net/blog/4407575/-322-taysi-taulu/

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Yö Utöllä

Käsivoiteessa tuoksuu Amerikka, astetta parempien motellien Amerikka. Tällä kanelintuoksulla on nyt pärjättävä, kun tehoseerumit jäivät kotiin - tarkoituksella. Tiedän, että huomenna iho on auki, mutta tänä yönä Amerikka on täällä. Eikä ensimmäistä kertaa. Kappelin hopeakynttelikkö on nyt tyhjä, mutta jouluyönä sen kymmenen kynttilää palavat, kukin hukkuneen amerikkalaisen merimiehen muistolle.


Kettu juoksee kylätieltä kallioille, kala suussa. Laiva on satamassa, nuori merimies sanoo, että lähtö on vasta aamulla. Tiedämme. Tuuli, tyynen päivän jälkeen, puhaltaa - muuten on hiljaista.

Vuoteessa palelen, vaikka makuupussissa patterin vieressä. Uneksin kummitädistä, jonka kanssa kuljen pientä metsätietä ja käännymme polulle, jonka viittana on puusta veistetty karhu. Olemme matkalla ostamaan vaatekankaita. Herään unesta ja nousen hetkeksi istumaan. Luotsiveneet lepäävät laiturissa, kuulen yhä tuulen. Aamu sarastaa jo pohjolanvärisenä, vaaleanpunaisena.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Liukas

Liukas on elämän polku.
Sen nimisen omakustanteen julkaisisin
- jos sitä ei olisi jo julkaistu.

Utön kauppa 19.1.2013
http://runoruno.vuodatus.net/blog/4414912#8143157

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kolmetoista


Sen runon muistan aina,
vaikken sisältöä päähäni saa.
Kirjoitin sen sunnuntaina
kun kesä oli jäänyt taa.

Olit aiheena  runossa sinä
sekä pimenevä kylätie.
Kuka mahdoinkaan olla  minä
- se unohtunut jo lie.

Olit poika suuren maailman,
peräti Ruotsista.
Minä ymmälläni olin aivan
oudosta aksentista.

Eilen pomppasisun kuvas
mun Linkedin-profiiliin.
Eikä tunteeni ollut karvas,
vaikka kovin niin vannottiin.

En kuitenkaan klikannut sua,
kuten varmaan käsität
On runo vain mikä liikuttaa mua,
en tahdo et' sen vesität.

Se runo seuraa mua  aina,
onneks' sanoja en enää muista.
Sen kirjoitti joku vihervaarananna
iältään kolmetoista.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/4414910/26-haaste/

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lumiveistoksia kesäkuussa (Miia ja Tomáš osa 43)

Miia asetteli kännykän ja ruusukirjekuoren eteisessä orpona seisovalle, vanhalle puhelinpöydälle. Sen oli vuokraisäntä jättänyt asuntoon, samoin kuin muutaman muun vanhan huonekalun. Miia ei koskaan raaskinut viedä puhelinpöytää varastoon, vaikka eteinen olikin melko kapea ja ahdas.

Parilla kiukkuisella nykäisyllä hän avasi Matejn lähettämän kuoren.  Se oli täynnä valokuvia lumiveistoksista. Osa veistoksista oli abstrakteja, osa perinteisiä lumiukkoja tai jotakin muuta hahmoa esittäviä.

 Mukana oli kortti, jossa Matej kirjoitti: "Hyvä Miia, olen jo vuosia harrastanut lumiveistosten suunnittelua ja toteuttamista. Toivoisin, että lähtisit kanssani tulevana talvena viikoksi Tatralle, voisimme veistää yhdessä ja haluaisin suunnitella sinusta lumiveistoksen, joko näköisen tai abstraktin - valintasi mukaan. Parhain terveisin, Matej".

Miia viskasi kirjekuoren kuvineen puhelinpöydälle, kännykkänsä ja ruusukirjekuoren seuraksi. Hän meni makuuhuoneeseensa ja alkoi kaivella verkkareita esille. Nyt hän lähtisi Urheilupuistoon lenkille.

http://leelia.vuodatus.net/blog/4395303/-31-tammikuun-kuvahaaste/