sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lapsuusmuisto ja sekavan sepustuksen turmio

Alkuun pientä valitusta kirjoittamisesta yleensä:

En ymmärrä, miten minulla onkin ollut niin kauhean pahat keskittymisongelmat viime viikkoina. Ok, olen ollut väsynyt ja stressaantunut, mutta ei se nyt ennenkään ole kirjoittamista haitannut. :) Eipä tässä kai muuten niin väliksi olisi, mutta kun piti taas Prahaan saada tekstiä aikaan professori Novotnýlle ja Bradille, joka on amerikkalainen mentorini niinikään Tšekinmaalla.

Kirjoittelin sitten pitkin kevättä mitä kirjoittelin, lopputulos on 2 keskeneräistä lukua (noin 30 sivua yhteensä), joista puuttuu välistä sitä sun tätä ja monesta kohtaa myös se ns. kantava ajatus. Sitten proffa laittaakin viestiä, että hyvä olisi, jos ehtisit lähettämään tekstin viimeistään torstaina, kun hän lähtee netittömälle mökilleen viikoksi ja lukee aikaansaannokseni siellä. Olin suunnitellut kirjoittavani parhaan kykyni mukaan ja vähän edes muokkaavani tuotostani lauantaihin asti, mutta tässä tulikin sitten vähän kiire... Paikkailin mitä pystyin ja jätin toistaiseksi pois kaikista keskeneräisimpiä viritelmiäni sieltä välistä. Suhteellisen hyvillä mielin lähetin luvut proffalle myöhään illalla.

Seuraavana aamuna sitten katselin 3. lukua sillä mielellä, että eihän tämä nyt niin kauhea ollutkaan mitä muistelin, kunnes... Päästyäni luvun loppuun huomasin, että sinne olikin jäänyt sellainen... no, sanotaanko että vähän aistillisempi (tai sellaiseksi tarkoitettu ja yritetty) kohtaus, joka on pahemman kerran kesken. Minun ei ollut tarkoitus sitä sinne jättää, koska sitä piti vähän hioa ja fundeerata ihan omassa päässä ensin. En ole edes varma, sopiiko ko. kohtaus tuohon lukuun. Arvatkaapa hävettääkö nyt... Ja se on tietysti luvun lopussa, eli jää tässä vaiheessa lukijalle viimeiseksi mieleen.

Päättelin kuitenkin, että ei tässä mitkään selitykset auta, vaan täytyy jotenkin leuka pystyssä yrittää mennä liki seitenkymppisen hartaan juutalaisen ja USA:n syvästä etelästä olevan omanikäiseni miehen eteen vastaamaan tekosistani...

Mutta nyt siihen runoon.

* * *

 Lapsuusmuisto

Naapureilla salaliitto,
varastivat sipulit
ja puutkin metsistä kantoineen.

Nuoruudessasi itse
Tapio Rautavaara kysyi sinulta,
mitä lauletaan.

Karjalan kannaksella olit syönyt heiniä
selvitäksesi hengissä.

Nyt mietin,
mitä oikeasti tapahtui
monien muurien takana.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/06/06/290-haaste/


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen. Arvoituksellinen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Viiva. Oikeastaan tuo muisto pitäisi kirjoittaa esim. novelliksi tai osaksi romaania. Mutta katotaan nyt...

    VastaaPoista